5N2A4229

Nyt tunnustus: jos joku on kenkäfetissi, minä olen tuolifetissi. Rakastan niiden muotoja, materiaaleja, värejä, uusia, vanhoja, romuja, ehjiä…

Erityisesti viehättää kaikki vanha, koska en saata olla ajattelematta, kuka tuoleilla on istunut ennen minua ja kuinka monta sukupolvea niitä on ehtinyt jo käyttää.

No ajatelkaa vaikka: jos rokokootuoli on 1700-luvun lopusta Ruotsista ja siinä on istuskellut jo vaikka seitsemän sukupolvea, keitä ihmeitä ne ihmiset ovat olleet? Kartanonherroja? Härrgårdin koko väki?

Ja jos tuoli on kestänyt yli 200 vuotta, se on tehty oikein. Ei kuulosta ihan nyky-Ikealta.

IMG_3452

Ennen

Ikea on oikein kiva kauppa siinä, että tarpeeseen sieltä saa sopivia tuotteita järkihintaan. Se on opettanut suomalaiset sisustamaan ja katsomaan ylipäätään, minkä näköistä kotona on.

Mutta kun mikään ei maksa mitään, tavara menettää käytön jälkeen arvonsa. Kyllä, esimerkiksi Tori.fi on täynnä Ikeaa, mutta turhan moni tavara lentää roskikseen vain siksi, ettei sitä enää itse tarvitse. Ja jos joku hajoaa tai tarvitsee kunnostusta, sitä ei kannata korjata, koska se on kalliimpaa kuin uusi tuote.

En tykkää kertakäyttöajatuksesta ollenkaan. Siksi olen ihastunut käyttötavaroihin, joilla on jo tarina ja joka jatkuu minun jälkeenkin. Koska tuote on kestänyt vuosikymmeniä ennen minua, se kestää todennäköisesti myöhemminkin.

Ja koska tuote on myyty jo moneen kertaan ikänsä perusteella, sen saa tarpeen vaatiessa myytyä edelleen kohtuulliseen hintaan – toisin kuin sen lastulevylaatikoston, johon tulee ensimmäinen kolhu vahingossa potkaisusta.

rokokootuolit
Ihan ypönä huutokaupassa

Nämä rokokootuolit ostin silloisen Apollon, nykyisen Hagelstamin huutokaupasta. Istuinosa oli kummastakin romahtanut, eikä selkänojan verhoilua ollut enää lainkaan.

Uudelleenverhoilu on arvokasta hommaa, sillä se on hidasta ja työlästä ja materiaalit kalliita, koska ne on tarkoitettu kestämään aikaan. Esimerkiksi kangas saattaa maksaa yli satasen metri. Kysäisin tarjousta tuoleille, ja molempien verhoilu olisi maksanut yhteensä 2000 euroa.

Säästin ja tein nämä itse. Päällikankaan alla olevia kerroksia ja työmäärää eivät useimmat voi edes arvata. Se panee myös arvostamaan ammattilaista. (Tässä vain muutamia työvaiheita.)

IMG_3101

Tiheää juuttikangasta

IMG_3357

Jouhia

IMG_3342

Lakanakangas

IMG_3345

Käsin lyötyjä nupeja

IMG_2940

Kankaan valintaa

Käsityö on kallista, toki, mutta kunnostamalla nämä en tarvitse nojatuoleja enää koskaan. Korkeintaan verhoilen tuolit uudelleen parin vuosikymmenen päästä tai vaihdan pelkän kankaan 10 vuoden kuluttua. Ei tarvitse ostaa mitään uutta.

Saman voi tehdä itse vaikka sille ihanalle roskalavalöydölle, jonka alakerran naapurini ehti napata ennen minua, tai mummon vanhalle 40-luvun tuolille. Yksinkertainen tuoli tai rahi on oikeasti myös melko helppo, edullinen ja nopea projekti, jos on tottunut tekemään edes jotain käsillään ja vaikkei kokemusta verhoilusta muuten olisi.

Tämäkin kissojen käsittelyssä räjähtänyt uusrokokootuoli elää meillä jo kolmannessa kankaassaan:

IMG_1377  IMG_3309  5N2A4245

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tästä kodista verhoiltava ei lopu – kiitos hiipivien tiikereiden ja yön pimeydessä raatelevien panttereiden. (Ja silti mä tykkään niistä! <3)

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone