5N2A4440

Tämä kikka kolmonen ei tarvitse energiaa, aikaa eikä taitoa sen enempää: fiksaa valmisneuleesta kivemman ja persoonallisemman näköinen kirjailemalla siihen omia koukeroita päälle.

No okei, tämän neuleen tein myös itse. Ohjeen nappasin mukaani lankakauppa Menitasta. Kun harmaa huppari oli valmis, se näyttikin vähän tylsältä.

Vähän aikaa tuijoteltuani aloin kierrellä sen päälle lankoja ja miettiä, mitä niillä voisi kirjailla neuleeseen. Käytin mahdollisimman paksuja villalankoja, jotta pääsisin itse helpommalla ja saisin tehtyä näyttävän teksin mahdollisimman nopeasti. Tässä käytin Dropsin Eskimo-lankaa ja tuplasin sen Seitsemällä veljeksellä. Mietin myös jonkinlaisen glitterilangan ja paljettin lisäämistä, mutta olin laiska ja jätin homman tähän.

Sitten vain neula käteen! Minä vetelin alun fiiliksellä, lopun tunteella 🙂 Eli mitään merkkejä en neuleen päälle piirrellyt, vaan kirjailin ihan “livenä”. Jos jokin pisto menee pieleen, ei hätää: sen kun vain purat sen. Niin tein muutaman kerran minäkin.

Tällä tavalla voi paitsi piristää vanhoja tai valmisneuleita, myös päästä itse neuloessa paljon helpommalla kuin jos neuloisi kuvion. Ja jos huppari vaihtaa joskus omistajaa, kirjailun voi aina ottaa pois ja tehdä päälle uuden – uudelle kantajalleen sopivamman.

#kaikkiosaa

5N2A4252  5N2A4445  5N2A4459  

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone