5N2A0484

Koirarakas Hanna Pakarinen kaivoi ompelukoneen esiin, kun tuli tilaisuus osallistua hyväntekeväisyyshuutokauppaan.

Mallina toimi Hannan mopsi Siiri, jolle Hanna ompeli talvitakin tuulenpitävästä ulkoilukankaasta.

– Tein itse kaavat, koska Siirin kokoiselle, pienelle mutta pyöreälle ja lyhytkaulaiselle hauvalle on vaikeaa löytää sopivaa talvivaatetta.

Sisus on iholle miellyttävää ja lämmintä fleeseä, ja kauluksen kruunasi tekokarva, joka oli koko komeuden kallein osa. Materiaalit ovat tietenkin helppoja pestä – koira kun möyrii takissa maata ja lumikasoja pitkin.

5N2A0549

5N2A0569  5N2A0454  5N2A0532

Yhteensä materiaalit kahdelle takille maksoivat noin 25 euroa, kun eläintarvikeliikkeissä yhdestä talvirotsista saa pulittaa helposti viitisenkymmentäkin euroa.

– Hintaa nosti se, että halusin ehdottomasti tekoturkiskauluksen. Muuten olisi tullut halvemmaksi.

– Lisäksi kaupassa myytävät takit ovat lähes aina unisex-malleja, joten tyttöjen mahat jäävät avoimeksi. Halusin Siirin massun suojaan, joten kehittelin tällaisen yksinkertasen mallin, joka toimii yllättävän hyvin.

Takki kiinnitetään tarranauhalla edestä ja alta.

– Homma oli niin helppo, että vaikein osuus oli melkein Siirin mittaamisessa, hän kun tykkäisi jahdata mittanauhoja muuten vain.

Takki huutokaupattiin Tanja Karpelan perustaman Suomen koirien turvakoti ry:n hyväntekeväisyystilaisuudessa uudelle omistajalle.

Toinen rotsi jäi Siirille seasoniksi AW 14/15.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone