ceviche3

// Fit food // 300 kcal //

Missioni kauniin ja hyvän mutta terveellisen ruoan parissa jatkuu! Vai miltäs yllä oleva ruoka näyttää? Minun silmiini siltä, että piti kuvata supernopeasti, että pääsisi jo kimppuun! 🙂

Tuolla edellisessä lounaspostauksessa (tästä) näkee, että millaisissa mittasuhteissa nykyään syön. Kaikki määrät perustuvat fustran ruokaohjelmaan, jossa tavoitellaan noin 1500 kcalin päiväsaantia. Koska olen tympiintynyt tonnikalaan vedessä, päätin tehdä syömisestäni ilon sekä silmille että suulle.

Siis mikä parasta, nämä lounaat, joita olen alkanut teille omasta päästäni reseptoida, sisältävät vain noin 300 kcal per annos, joten nämä ovat ihan fittiruokaa. Eli laihtuu, jos jättää suklaat syömättä!

ceviche8

Tämän reseptin idiksen sain, kun mietin, miten muuten voisin tehdä vaaleaa kalaa kuin kypsentämällä sitä uunissa, joka on dieetillä suositeltu tapa turhan rasvan välttämiseksi. Uunikala ei ole mikään suosikkini, joten syön kalaa paljon graavina tai ihan raakana (sopivia merikaloja tietty vain).

Siikacevichen eli hapolla kypsennetyn siian kylkeen yhdistin kesän raikkaita makuja tuoreista herneistä ja ihanan kirpakasta retiisistä. Musta kvinoa puolestaan on hieman voimakkaamman makuista kuin tavallinen – ja kattauksessa jumalaisen kaunista. Viimeistele annos granaattiomenalla. Voilà!

ceviche1

Siikaceviche ja mustaa kvinoaa
  • 150 g tuoretta siikaa (150 kcal)
  • 1 sitruunan mehu
  • ripaus Maldon-suolaa
  • 1 tl hunajaa (23 kcal)
  • 1 tl valkoviinietikkaa (1 kcal)
  • puolikas chili (8 kcal)
  • kevätpunasipuli varsineen (20 kcal)
  • 25 g mustaa knivoaa (87 kcal)
  • 50 g tuoreita herneitä (35 kcal)
  • 50 g retiisejä (10 kcal)
  • päälle reippaasti granaattiomenan mehua ja siemeniä
  • = Yhteensä 334 kcal

Tee ensin ceviche. Paloittele tuore kala ja sekoita joukkoon sitruuna, suola, hunaja, valkoviinietikka, chili ja sipuli. Anna maustua jääkaapissa. Ei haittaa, vaikka unohdat sen sinne muutamaksi tunniksi.

Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan.

Sekoita kaikki ainekset eli valmis ceviche, kvinoa ja kasvikset ja heittele päälle reippaasti ihanan kirpakan granaattiomenan mehua ja siemeniä mausteeksi. Nauti hyvällä omallatunnolla!

ceviche10

//

This white fish ceviche is perfectly balanced with taste and calories.

White fish ceviche and black quinoa
  • 150 g white fist (150 kcal)
  • juice of 1 lemon
  • a litte bit of salt
  • 1 tsp honey (23 kcal)
  • 1 tsp white vinegar (1 kcal)
  • half chili (8 kcal)
  • 1 green onion (20 kcal)
  • 25 g black quinoa (87 kcal)
  • 50 g fresh peas (35 kcal)
  • 50 g radish (10 kcal)
  • a lot of juice and seads of pomegranate
  • = Total 334 kcal

Add lemon, salt, honey, vinegar, chili and onion in the same bowl with the raw fish. Leave them for a while – you can also forget them to fridge for hours, it just gets better.

Then cook the quinoa, let it cool and combine it with ceviche, fresh peas and radish.

Use pomegranate as a dressing and let your food (and you) look great! 🙂

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone