xSeQhR

Eivätkö kaikki parhaat asiat ole aina “kirsikkana kakun päällä”? No nyt kerrankin sain ihan kirjaimellisesti sen kirsikan oikealle paikalleen. (Ja tein siitä todisteeksi gif-animaation – eivätkö olekin hauskoja!)

Raakakakkuleipuri iski siis täällä jälleen. Tällä kertaa kaapissa oli tuoreita kirsikoita, joita rakastan yli kaiken. Lisäksi oli saksalaisia mansikoita, jotka eivät rehellisesti sanoen maistu oikein miltään. Siispä keksin yhdistää asiat. Kirsikan mieto maku saa hieman tukea mansikoista, mutta lisäpotkua tuo päälle heitelty suklaa. Sain taas inspiraatiota Terveen hyvää -blogista (kiitos vain Pipsa loistavasta saitista), jossa suklaata oli heitelty kakun päälle tuolla tavoin. Tarvitsin hieman henkistä tukea, sillä tämä raakasuklailukin on sen verran tuore innostuksen kohde minulle.

kakku1

Periaatteessa kakussa on sama pohja kuin mansikka-vadelmakakussa, mutta täytteessä on vähän vähemmän sitrusta. Jos tykkäät kirpakasta, laita kaksi sitruunaa. Minä laitoin, ihanaa tuli! Täytteen olisi voinut toki laittaa suklaapohjankin päälle, sillä kirsikka ja suklaahan ovat tunnetusti bestiksiä. Ainakin minun suussani. Ehkä seuraavalla kerralla päädynkin suklaakakkuun, sillä… jep, tähän raakapuuhaan jää koukkuun!

kakku2

Kirsikka-mansikkaraakakakku

Pohja:

  • 7 taatelia
  • 1 dl pekaanipähkinöitä
  • ripaus suolaa

Täyte:

  • 3 dl tunteja liotettuja cashew-pähkinöitä
  • 1 dl kirsikoita
  • 1 dl mansikoita
  • 1/2 dl kookosöljyä
  • 3/4 dl hunajaa
  • 1-2 sitruunan mehu
  • ripaus vaniljaa

Kuorrute:

  • 1 rkl kookosöljyä
  • 3/4 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl hunajaa

1. Surauta pohjan ainekset kunnon blenderillä ja taputtele vuoan pohjalle (minulla halkaisijaltaan 15 senttiä).

2. Surauta parisen minuuttia täytteen aineksia lukuun ottamatta marjoja. Kaada puolet siitä pohjan päälle. Jos haluat reunoihin näyttävyyttä, asettele niille puolikkaita kirsikoita.

3. Surauta marjat lopputäytteeseen ja kaada taas edellisen kerroksen päälle.

4. Laita pakkaseen noin neljäksi tunniksi. Näet kyllä, kun koko kakku on hyytynyt.

5. Ennen tarjoilua tee kaakaokuorrute ja heittele rennosti kakun päälle. Se kovettuu nopeasti, jos kakku on suoraan pakkasesta. Lopuksi se olennaisin: kirsikat kakun päälle – ja sitten syömään!

Minä säilytän kakkua pakkasessa ja nappasen sieltä palan kerrallaan. (Hups, äskenkin tätä kirjoittaessani ja kuvia katsellessani oli pakko hipsiä pakastimelle ja leikata siivu, mutta ei kerrota sitä kenellekään!)

Kakku sulaa hetken aikaa syötäväksi, kuten jäätelökin. Koska tässä on hieman vähemmän öljyä kuin mansikka-vadelmakakussa, täyte alkaa sulaa hieman nopeammin. Hyvää se on ulkolämpötilasta riippuen noin 20-30 minuutin jälkeen pakkasesta ottamisesta.

Herkkuhetkiä!

PS. Jos ne kalorit kiinnostavat muitakin kuin minua, tämä koko kakku imaisee 2450 kcalia. Palaa kohti siis 306 kcal.

cherrycake-pohja

//

I went totally crazy with these raw cakes! They are not only looking but also tasting good!

I love fresh cherries, so I wanted to try a cherry one. Because the taste of the berry is so mild, I added also some strawberries and raw chocolate on the top.

You can find the ingredients in the pic above and the recipe here (it’s made the same as in strawberry-raspberry raw cake.

Have a sweet day! 🙂

kakku4 kakku5kakku3

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone