5N2A6224 (1)

Huomenta! Minä latkin nyt tätä. Ja muutamaa muuta. Ja sorde vaan, nyt täällä on vaihteeksi terveysvaihde päällä. 🙂

Innostuin pari viikkoa sitten fustrasta, ja olen opetellut syömään nyt kolmen tunnin välein. Tuntuu hassulta syödä ihan koko ajan ja paljon, mutta kumma kyllä sillä on keventävä vaikutus. Silti kaloreita (joita en olekaan laskenut vielä kertaakaan elämässäni) kertyy vain noin 1500 kcal päivässä.

Kyllä, paljon syödään rahkaa, raejuustoa ja tonnikalaa vedessä, mutta jos ne maustaa hyvin, niistä saa ihan hyvääkin kevyttä sapuskaa tähän tarkoitukseen. Ja syödään siellä muutakin. Alan postata lähinnä itseäni varten ällöttävän terveellisiä ohjeita, jotka kuitenkin maistuvat hyviltä. Saanpahan syyn olla perääntymättä tältä bootycampilta. 🙂

Ruokaohjelmani mukaan aamupalalla saisi syödä näin (jep, vaaka esiin!):

  • 50 g mysliä (180 kcal)
  • 3 dl jogurttia tai viiliä (115 kcal)
  • 2 kananmunan valkuaista (20 kcal)
  • kurkkua, paprikaa, tomaattia
  • =yhteensä 315 kcal

5N2A6196 (1)

Fitness-smoothie (eli koko aamupala)
  • 2 dl mansikoita
  • 1 banaani
  • 2 dl soijajogurttia
  • 1 dl rahkaa
  • 2 kananmunanvalkuaista
  • (mausteeksi kourallinen basilikaa)

Kaikki tietenkin blenderiin ja sitten naamariin. Valkuaiset tekevät smoothiesta kuohkean ja kermaisen – no tiedättehän, mitä niille tapahtuu vatkatessa. Basilikaa lisäämällä saa hieman aikuisemman maun.

Ja usko pois, tällä nälkä pysyy pitkään pois, sillä tätä tulee about ämpärillinen. Hyvää viikonlopun alkua!

———-

Hah, it’s my turn to get in to fit life. 🙂 I started fustra training, witch means using a lot of body weight and slow moves to train core.

Well, at the same time I started eating a little bit better. Well actually every third hour. It’s feels a little bit weird to eat that much and that often, but somehow I feel a little lighter too. So it really works!

Yes, I’m counting calories now, but the food can be eatable or ok, lovely or even excellent if you just use a lot of herbs and spices.

The fitness breakfast should go like this:

  • 50 g muesli (180 kcal)
  • 3 dl yoghurt (115 kcal)
  • 2 egg whites (20 kcal)
  • cucumber, tomatoes, pepper
  • =totally 315 kcal
Healthy fitness smoothie
  • 2 dl strawberries
  • 1 banana
  • 2 dl soya yoghurt
  • 1 dl quark
  • 2 egg whites
  • (some fresh basil if you want)

Just add everything to blender and that’s it!

Have a nice weekend! 🙂

5N2A6223 (2)

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone