conssi-ennen Tältä ne näyttivät ennen: kesän hiekkalaatikolla möyrineet pinkit Converset olivat kuin jostain multakellarista kaivetut, ja kertaalleen valkaistut valkoiset Conssit olivat nuhjuuntuneet sellaisiksi, ettei niitä enää kehdannut vetää jalkaan leikkipuistoa kauemmas.

Pinkkien kenkien vuoksi kloriitti eli valkaisuaine piti unohtaa tällä kertaa. Edellisestä valkaisukierroksesta (katso tästä) kokeneena muistin kuitenkin, että ei se puhdistusaineessa killuttaminen auta, jos kenkiä ei hinkkaa.

Joten riittääkö pelkkä pesuaine, kynsiharja ja konepesu?

conssi1

Riittää! Nyt ne näyttävät tuolta kuin yllä olevassa kuvassa.

Koska siivouskaapissa ei ollut Vahishia tai muutakaan ihmeaineeksi mainostettua putsaria, hieroin illalla kenkiin reilusti peruspesuainetta ja päälle hieman tahranpoistajaa (Dr. Beckman). Nauhoja liotin yön pesuaineliuoksessa.

Aamulla otin uuden kynsiharjan käteen, ja hinkkasin ja hinkkasin.

Sitten vain koneeseen vielä reilun pesuainekerroksen kera. Ja plim! Kun luukun avasi, siellä odotti hohtavan valkoiset aikuis-Conssit ja superpuhtaat mini-Conssit.

conssi2

conssi3

Myös aikuisen kengännauhat olivat vitivalkoiset. Lapsen kengillä taas oli möyritty hiekassa, mudassa ja lätäköissä, ja niihin jäi pieniä tummia kohtia. Ne olisi voinut vaihtaa uusiin, mutta koska tiedän, että niillä möyritään edellä mainituissa paikoissa jatkossakin, olkoot.

Pohjille ei käynyt mitään, ja jo edellisellä kerralla kolmesti koneessa olleiden valkoisten Conssien liimaukset kestivät kaiken.

Joten jos kangaskengille haluaa antaa vielä uuden elämän loppukesäksi, ei muuta kuin hinkkaushommiin! 🙂

conssi5

//

Can you wash dirty Converse sneakers in the washing machine? Yes you can!

Just sink the sneakers over night in soap and stain remover and clean them in the morning by brushing them hard.

Then add more detergent and put your canvas shoes to washing mashine.

We got shiny and almost brand new shoes so simply as that! Nothing happened to the rubber soles or stickings, but the ribbons of the kid’s shoes didn’t get totally clean. Well, her sneakers are used in mud. 🙂

The main point is to brush, brush and brush first. Remember that the washing machine doesnt’t do that for you, it just finishes the cleaning for you. So if you want to give a new life for your old canvas shoes, just do it!

If you found this post useful, please share it!

conssi4

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone