Kotimme esiteltiin tammikuun Avotakassa. Kiitos kommenteista ja kysymyksistä, niitä on tullut eri reittejä paljon! Kohta kollektiivisia vastauksia. Sitä ennen kiitos Avotakalle ja erityisesti ihan mahtavalle Riikka Kantinkoskelle, joka otti hienommat kuvat kuin miltä arki täällä näyttää! Mies katsoi kuvia lähinnä kauhuissaan: tämänkö näköistä täällä pitää siisteystasoltaan olla tästä lähtien 🙂 Kyllä! Nyt kun asunto on ikuistettu, voin kaivaa lehden pöydälle vähän vihjaillen, että mitäs jos…

No mutta millaista on esitellä omaa kotiaan sadoille tuhansille lukijoille? No ei sen pelottavampaa kuin lätkäistä kuva omasta kodista Instaan. Tosin vähän enemmän puunausta se vaati… No okei, okei, myönnetään: edellisen kuukauden en muuta tehnytkään kuin siivonnut ja vähän “asetellut”. Asuntohan on ollut periaatteessa kunnossa jo lähes pari vuotta putkiremontin jälkeen, mutta kyllä, yksi lattialista on edelleen asentamatta. Ja vähän sitä sun tätä. Kuvaajan tulo oli hyvä dedis laittaa asuntoa valmiimmaksi siitä helposti roikkumaan jäävästä olotilasta, joka on varmasti monen muunkin kodissa.

Myös seinät, joita olen tarkoituksella pitänyt naturelleina blogikuvauksia varten, alkoivat näyttää kotikuvausta ajatellen karuilta. Niille piti saada jotain nopeasti. Kaivoin taas ottamiani valokuvia esiin ja aloin puuhastella niistä erinäisiä pikkutauluja tyhjiin kohtiin. Fotarissa on sellainen kiva nappula, joka muuttaa valokuvat grafiikan näköisiksi ääriviivoiksi ja tein omaa “grafiikkaa” taulutolkulla. Jotkut kehystin ikivanhoihin Ikean kehyksiin, jotka maalasin uudelleen, jotkut vein ihan kehystettäviksi. Joku taitaa olla vaatekaapissa vieläkin, kun sille ei vain ole löytynyt paikkaa.

Ehkä suurin haaste lapsi- ja eläinperheessä oli siivoaminen. Ei, meillä ei ole näin siistiä joka päivä (ikävä kyllä!). Kissat puklailevat ja tekevät omia tuhojaan ihan joka päivä, lapsi kantaa lelut laatikosta heti, kun ne on sinne nostettu ja sitten on mies. Ja miehen piuhat. Kun selkänsä kääntää, koti on normaalisti miinoitettu erilaisilla kiippareilla, pedaaleilla ja piuhanipuilla.

Viestejä ja kysymyksiä onkin tullut liittyen muun muassa siihen, miten muusikon kotona voi olla piuhat piilossa. Siten, että minä piilotan ne koko ajan. Akustiseen ja silent-pianoon voi tunkea tarvittaessa piuhat – ja ne voi myös ottaa pois, kun sitä ei käytetä. Musiikkia kuunnella Geneleceistä, joita voi siirrellä paikasta toiseen. Usein ne ovat Kiina-kaapin päällä, ja niihin on kytketty läppäri. Myönnän, että meillä on kotona erilaiset käsitykset musalaitteiden esteettisyydestä, ja jos ne ovat samanlaiset kuin minulla, pitää olla kaappitilaa. Sitä onneksi on rakennettu molempiin makkareihin oikein urakalla.

Olohuone

Sohvista kyseltiin, mitkä ja ovat ja mistä. Skannosta ja Filip-mallia. Erityisesti rakastan roosan Loveseatin kangasta, joka on hamppua. Siinä eivät kissan kynnet näy. Toisen ne ovatkin tuhonneet jo 😀 Eli verhoiluun menee joskus. Musta sohvapöytä on Perobasta.

Seinällä on Samuli Heimosen Ilmaan piirretty -taulu, jonka varasin heti, kun galleriaan sisään kävelin. Olen rakastanut ja kytännyt Heimosen töitä jo pitkään, ja kun sopiva tuli vastaan, otin sen heti. Se oli asunnon ensimmäinen ostos ja koko olohuone rakennettiin sen varaan, että kun ovelta saapuu, näkee taulun ensimmäisenä. Katselen sitä mieluummin kuin telkkaria, ja siksi se on paraatipaikalla. Samuli Heimosen löytää esimerkiksi Facebookista, ja olen hänelle itsekin meilaillut odotellessani uusia töitä. Kyselkää rohkeasti, jos jokin kiinnostaa, kiva mies ja hieno taiteilija!

Koska tykkään taiteesta ja yritän sitä hankkia mahdollisuuksien mukaan, seinät on maalattu yksivärisiksi, jotta maalaukset saavat ansaitsemansa tilan. Väri on F487 tuplapastalla. Ai millä?? No se väriaine kaksinkertaisena. Maaleja saa siis itselle sopivina yhdistelminä, jos valmis väri ei miellytä. Tätä väriä etsittiin viikkotolkulla, tuijotettiin pimeässä, keinovalossa, päivällä, auringossa, pilvissäässä… enkä rehellisesti vieläkään pidä siitä. Mutta siinähän on. Sävy on jotenkin liian beige, kun haussa oli harmaa. Mutta kaikki harmaat olivat liian sinisiä tai… no harmaita. Päivänvalossa sävy on ihan hyvä, mutta keltainen valo illalla muuttaa sen joksikin, mistä en ihan pidä.

Puuovien käsittelystä kyseli moni. Ne ovat sata vuotta vanhat tämän asunnon ovet, jotka on haettu vuosien jälkeen vintiltä sisälle. Koska maali kupruili ihan laattoina, ainoa tapa siistiä ne oli poistaa maali kuumailmapuhaltimella (ihan mun lempihommaa!). Tarkoitus oli maalata ne paparinvalkoisiksi (a.k.a. valkoisen sävy nimeltä Paperi), kuten asunnon muutkin ovet, mutta näyttivätkin kivoilta juuri noin. Niitä ei ole pintakäsitelty mitenkään vaan vain hiottu, jotta ne voi halutessa maalata, kun ne alkavat tympiä. Ainakin tällä hetkellä ne ovat juuri asunnon The Juttu. Jos ne olisivat valkoiset, täällä olisi vähän tylsemmän näköistä.

Lastenhuone

Lastenhuoneesta joku saattoi bongata mustavalkoisen kuosin säkkituolista. Se on puolalaisen Falbankan mallistoa. Bongasin heidät Kaapelitehtaan Design Marketista. Kankaalla olen päällystänyt itse tekemäni tuolin, jonka esittelin aiemmin täällä. Sitäkin on kyselty, tekisinkö tuoleja myyntiin. En tee, tehkää itse! Siksi ne ohjeet siinä ovatkin, että jokainen uskaltaa kokeilla sitä ihan itte, haa 😀

Ruskea klubituoli on huudettu Bukowkis Marketista. Niitä on itse asiassa kaksi ja molemmat ovat ihan yhtä räjähtäneet eli mun mielestä ihanat. Toinen on varastossa, meillä ei ikävä kyllä ole 200 neliötä, yhyy! Ehkä joskus.

Makuuhuone

Tätä huonetta olenkin joskus vähän esitellyt. Se taisi liittyä Avotakka-paniikkiin, että nyt huone on saatava kuntoon. Joku kyseli, mikäs mekko roosa se tuolla roikkuu (ja sori, just siitä ei ole tässä kuvaa vaan sen näkee Avotakasta). No ihan oma tekemä! Villakangas on Tallinnasta Solveig-liikkeestä, kaava jostain viime vuoden aikuisten Ottobresta, kun kokeilin, miten ne istuvat aikuisille. Ylläri, ylläri, tämä mekko päällä olen ollut koko talven, koska se päällä ihana: etumuksesta sopivan tiukka mutta rento vatsasta. Tämä päällä voi syödä ravintolassa jälkkäritkin 🙂 Ja pakko tunnustaa, että tällä mekolla selätin yhden “en millään viittis nähdä vaivaa ommellessa” -jutun eli piilovetoketjun yhdistettynä vuoreen. Piilovetoketjuhan on ihan piece of cake, mutta en ole millään ajatellut vaivautua yhdistämään sitä vuoreen. Nyt vaivauduin, onneksi: eihän siinäkään ole mitään pelättävää, päinvastoin! Homma oli niin helppoa, että ajelin sitten skidille muutamat jumpsuitit samassa vimmassa.

Tässä on enemmän makkarin laitosta.

Köökistä taas olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Myönnän, että itse jutun kirjoitus omasta kodista jännitti siinä mielessä, etten vain kaunistelisi omaa tekemistäni. Paperinmakuisen jutut ovat nimittäin oikeasti aika tylsiä eivätkä jää lukijan mieleen. Siksi päätinkin kohdella itseäni, kuten kohtelisin ketä tahansa haastateltavaani ja kysyä samoja kysymyksiä kuin heiltä kysyisin. Lopputulos on yhtä kohellusta kuin elämä täälläkin on. Toivottavasti joku inspiroituu siitä, huomaa, että monen asian voi tehdä itse ja uskaltaa kokeilla sisustuksessakin omia taitojaan. Eikä edes mokailu ole niin vakavaa, korkeintaan tilanne vaatii uutta maalia ja lisää harjoitusta!

Jos joku muuten innostuu esitettelemään kotiaan sisustuslehdessä, laita ihmeessä meiliä vieressä olevaan osoitteeseen. Tuoreita ja nättejä koteja etsitään lehdissä koko ajan ja kauniit kuvat ovat myöhemmin kiva muisto mukavasta päivästä ja kodin siisteystilasta. Nyt kun tiedän, miltä tuntuu päästää ulkopuolinen kameran kanssa omaan kotiin, voin lohduttaa, että siivouksesta huolimatta se on todella kivaa hommaa! Ja jos kämppä on totaalikaaoksessa, ainahan voihan aina katsoa lehdestä, että eipä hätää, huushollin saa halutessaan näyttämään tuolta 🙂

Ps. Jos on kotikyssäreitä vielä, saa laitella niitäkin!

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail to someone